11. toukokuuta 2017

Lankapaaston tuotoksia

Käsitöiden osalta täällä vietetään täydellistä hiljaisuutta. Huhti-toukokuu on opintojen osalta niin kiireinen, ettei muuhun jää aikaa eikä energiaa. Teen vielä ainakin ensi viikon kouluhommia ja sitten helpottaa.

Lankapaaston peittohaasteeseen osallistuin kahdella tilkulla. Näihin on käytetty vanhoja 7-veljestä jämiä ja vanhimmat ovatkin 90-luvulta asti.


Kyllähän minä nämä punnitsin, mutta en enää muista tarkkaa painoa. Jos sanon, että yhteensä 60 g, niin ei varmasti ole pahasti pielessä.

Tein maalis-huhtikuussa tilauksesta yhdet ruutupalmikkosukat. Näissä on yksi mallikerta enemmän leveyttä kuin normaalisti ja pituudeltaan polven alapuolelle.


Malli: omat ruutupalmikkosukat
Lanka: Novita Eero
Puikot: 3,5
Kulutus: 205 g





13. maaliskuuta 2017

Jämälankasukat nro2

Edellisten jämälankasukkien jälkeen päätin neuloa nöttösiä ja vajaita keriä pois. Olen nyt tarkoituksella käyttänyt vihreitä lankoja pois. Resori ja kantapää-kärki eivät ole edes samanvärisiä, mutta hyvin lähellä kuitenkin. Sukat on kokoa 43 ja varren silmukat vähensin 56 silmukkaan, kun edellisissä oli 64.
Väriyhdistelmien valitseminen on oikeastaan tosi hauskaa ja neuloessa jo miettii seuraavien värivaihtoehtoja. Vielä jäi hyvin pienet kerät molemmista sukista, mutta niille minulla on jo mielessä käyttötarkoitus.




Malli: Novita
Lanka: 7-veljestä ja Jussi
Puikot: 3,5
Kulutus: 146 g

7. maaliskuuta 2017

Lankapaaston ensimmäiset

Löysin Novitan sivuilta kivan sukkamallin miesten sukkiin. Joustinneuletta on vain sukan sivulla eikä se ala heti sukansuun joustimesta suoraan, näin sukka saa vähän muotoa vaikka eihän se jalassaollessa näy.
Ohjeen mukaisilla silmukoilla tuli aika väljä sukka, joten seuraavaan vähennän silmukoita. Sukkiin on käytetty jämäkeriä ja varren raidat on arvottu raitageneraattorilla.

Nämä sukat on nyt ensimmäiset lankapaastoon menevät. Sukat on kokoa 44.





Malli: Novita
Lanka: 7-velj.
Puikot: 3,5
Kulutus: 162 g




21. helmikuuta 2017

Villasukkia

 Joulukuussa aloitin Niina Laitisen joulukalenterisukat, niin kuin moni muukin. Sukat kuitenkin valmistui vasta loppiaisena. Tyttären sukat on tehty hänelle mieluisista väreistä, toisiin sukkiin käytin 7-veljestä raitalankaa.


Malli: Niina Laitisen joulukalenterisukka
Lanka: 7-veljestä
Puikot: 3,5
Kulutus: yht. 380 g


Tämän sukan idean otin jostakin fb-ryhmästä tai blogista. Malli on Novitan vanhemmasta sukkalehdestä, mutta pitsineuletta on tehty vain sukan yläreunaan.


Malli: Novitan sukkalehti
Lanka: 7-veljestä
Puikot: 3,5
Kulutus: 105 g


Näidenkin sukkien idea on fb:n neuleryhmästä. Pitsineuleen ohjee on siellä käydystä keskustelusta, mutta muuten tein oman näkemyksen mukaan.


Malli: -
Lanka: 7-veljestä
Puikot: 3,5
Kulutus: 170 g


Maaliskuussa alkaa taas Seijasiskon Punainen Lanka -blogissa lankapaasto. Olen mukana hillitäkseni lankavaraston kasvamista.

https://punalanka.blogspot.fi/2017/02/lankapaasto-2017-ilmoittautuminen_9.html





11. helmikuuta 2017

Paluu takaisin


Hups, kylläpäs edellisestä kerrasta onkin aikaa. 

Tytär valmistui kesäkuussa ja tottakai sitä juhlittiin


Samoin kuin kummitytön ja naapurin tytön lakkiaisia, jonne sain kunnian leipoa kakkua.




Ja yhden ristiäiskakun 


Elokuussa mies kävi kalareissussa Norjassa ja opettelin tekemään perhoja. Näitä en ole ennen tehnytkään.


Ja uusi kahvipussikassimalli tuli testattua.


Syyskuussa syntyi koiranpentuja




Syksyllä tein betonista ja jyrsijäverkosta telineitä ulkotulille


 Heinäseipäistä tonttuja


Ja valoin betonista tuikkusomisteita, jotka päällystin servetillä.


Jotain pientä neuloinkin. Tennaritossut meni häälahjaksi ja niihin haluttiin hääparin nimikirjaimet ja päivämäärä.


4. toukokuuta 2016

Huhtikuu

Oli ja meni. Kuten arvelinkin, koulutyöt vei huhtikuussa niin paljon aikaa, että muuta ei sitten tullutkaan tehtyä. Lankapaasto päättyi huhtikuun lopussa ja sain kulutettua lankaa 1,627 kg ja erittäin tyytyväinen olen siihen, että yhtään lankaa ei tullut ostettua kolmeen kuukauteen.

Kaikenlaista keskeneräistä kertyi paaston ajalta ja niitä hoidellaan loppuun kesän aikana. Nämä siis meni vielä Lankapaastoon.


Tyttären 18-v. syntymäpäivät vietettiin huhtikuun alussa. Täytekakussa täytteenä oli vadelma-Daim-lime -täyte.











7. huhtikuuta 2016

Sukkia Lastensairaalaan

Seijasisko haastoi maaliskuun alussa Lankapaastolaiset tekemään sukkia uudelle lastensairaalalle. Tasapuolisuuden vuoksi halusin tehdä sukat tytölle ja pojalle. Tytön sukat on kokoa 38 ja pojan 43 ja pojan sukkien raidoitus on arvottu netin raitakoneella.


Malli: Varsiosa Muita Ihania-blogin Talvisukat
Lanka: 7-velj.
Puikot: 4 ja 3,5
Kulutus: 112g



Lanka: Novita 7-velj. ja Jussi
Puikot: 3,5
Kulutus: 142g