23. helmikuuta 2015

Torkkuhuopa

Olen käynyt kolme talvea kansalaisopiston järjestämässä kudontapiirissä. Olen kutonut siellä mattoja ja torkkuhuovan. Loimena on harmaa ja kuteena valkoinen Sohvi shaalilanka. Malli on Taito 6/2006 lehdestä Lumilinna-huopa.




Tein myös hyvin yksinkertaisen poppanaliinan.






15. helmikuuta 2015

Tiskirätti

Halusin muistaa muutamaa ystävää bambutiskirätillä. Tiskirätin väri on valittu saajan keittiön tai lempivärin mukaan.




Tiskirättien mukaan laitoin vielä suklaakarkkeja ja paketoin ne paperipussiin. Tiskirätin ohje on otettu muutama vuosi sitten jostakin nettisivuilta, mutta en enää muista mistä. Muistaakseni se oli englanninkielinen ohje ja saattoi olla Ravelrystä.




 Lanka: Blend bamboo
Puikot: 3,5
 Langankulutus: 15 g/kpl









31. tammikuuta 2015

Blogin aloitus

Blogin tarkoitus on lähinnä olla käsityöpäiväkirja. Ensimmäinen tavoite on saada noin 16 kilon lankavarastoa pienemmäksi ja siksipä neuleet valikoituvat aluksi oman varaston ehdoilla.

Langat on järjestelty langan vahvuuden ja ominaisuuden mukaan laatikoihin kodinhoitohuoneen kaappien päälle. Siellä ne ovat näkyvillä ja muistuttavat olemassaolostaan.


 


Ensimmäisenä olen neulonut pois pieniä puuvilla- ja sukkalankakeriä lahjoitettavaksi paikalliseen sairaalaan keskosvauvoille.





Hattuihin on käytetty Tennessee, Cotton bamboo ja Mandarin petit lankoja yhteensä 128 g ja sukkiin Nalle ja Maija lankoja 185 g.